Älä koskaan menetä toivoasi

never-lose-hopeIhminen, joka seuraa vierestä kuolemansairaan ihmisen kamppailua elämänsä jatkumiseksi, saattaa menettää toivonsa hetkellisesti. On kuitenkin erittäin tärkeää, vaikka elämän odote ei enää olisi myönteinen ja lääkärien ennusteet huolestuttavia, että omaiset pysyisivät myönteisinä. Läheisten ilmaisemat tunteet voivat jossakin määrin vaikuttaa sairaaseen tai iäkkääseen henkilöön, joka kamppailee elämästään ja osaltaan vaikuttaa siihen, että tämä jaksaa taistella sairauttaan ja kuolemaa vastaan loppuun saakka.

Kannusta väsymättä

Sairasvuoteella olevaa henkilöä tulisi väsymättä kannustaa jaksamaan eteenpäin luovuttamatta, sillä tutkimustulosten perusteella myönteiset ihmiset parantuvat moninkertaisesti nopeammin, kuin henkilöt, jotka luovuttavat ja jäävät odottamaan kuolemaa. On jopa ollut tapauksia, jossa kuolemantuomion lääkäreiltä saanut henkilö on voinut voittaa kamppailun kuolemaa vastaan pysyessään positiivisena ja säilyttäessään elämänhalunsa.

Suurin merkitys on sairaan omalla asenteella, johon omaiset voivat vaikuttaa. Vaikka läheinen voi kannustaa jatkamaan, loppujen lopuksi ihmisen perusluonne määrittää sen, voidaanko häntä kannustaa myönteisyyteen vai lannistuuko hän siitä entisestään. Jaksamista kannustava omainen ei siis saisi tuntea syyllisyyttä, mikäli sairaus on niellyt henkilön elämänhalun, eikä sitä sanoilla tai huomaavaisilla teoilla enää voida elvyttää.

Säilytä hyvä huumori

Vaikka kuoleman edessä nauraminen ei ehkä pelasta omaisen elämää, huumorilla voi olla suuri merkitys läheisen viimeisinä hetkinä. Jos sama henkilö on terveenä nauttinut naurusta ja elämän iloisista hetkistä, hän todennäköisesti on menettänyt halunsa nauraa vain sairautensa vuoksi, ei siksi, että hänen sisimpänsä olisi muuttunut.

On tärkeää tiedostaa, että ihmisen luonne ei muutu hänen ollessaan vakavasti sairas, vaan useimmiten kaiken kärsimyksen takana on edelleen se sama ihminen, jonka tunsimme hänen hyvinä hetkinään. Älä siis ota henkilökohtaisena loukkauksena sanoja, joita sairas saattaa epätoivon hetkinään lausua. Ystävällisillä sanoilla voi olla suuri merkitys, joista sairas voi ammentaa voimaa jaksaakseen edelleen. On oltava puolueeton ja yritettävä nähdä tilanne liikaa herkistymättä, ettei vaikeina hetkinä sano tai tee asioita, joita myöhemmin katuisi.

Kosketa viimeisenä hetkenä

Jos vääjäämättömät viimeiset hetket ovat lopulta käsillä, eikä mitään ole tehtävissä, keskity rakastamaan ja myötäelämään vaikka et tietäisi, kuuleeko tai ymmärtääkö henkilö sinua enää. Jokainen ihmiselämä on sen arvoinen, että lopulliset elämän viimeiset henkäykset ovat täynnä hyväksyntää, lämminhenkistä tunnelmaa ja lohduttavia kosketuksia ja sanoja.

Add Your Comment