Kuolevan läheisen lohduttaminen ja myötäeläminen

dying-close-comforting-and-empathyJoskus kaikkein surullisimmat uutiset eivät kosketa maailmassa tapahtuvia yleisiä hirmutekoja, vaan läheisen ihmisen sairastumista tai lähestyvää mahdollista kuolemaa. Silloin tapahtumien läpikäymiseen tarvitaan vahvaa mielenlujuutta ja myönteisyyttä, sillä kuolemaa tekevä henkilö todennäköisesti käy läpi monenlaisia raskaita tunteita, joissa läheisten on pystyttävä auttamaan oman surutyönsä ja menetyksensä tuskan lisäksi. Tässä kirjoituksessa käsitellään lyhyesti, miten on mahdollista tehdä ihmisen olotila helpommaksi elämän loppumisen lähestyessä, oli sitten kyseessä iäkäs henkilö tai nuorempi, jonka elämä on vaarassa sairauden vuoksi.

Keskity jäljellä olevaan aikaan

Riippumatta siitä, kuinka todennäköistä läheisen henkilön kuolema olisi, on tärkeää keskittyä aikaan, jota on vielä jäljellä henkilön ollessa tajuissaan. Joskus vakavasti sairas henkilö ei enää tiedosta ympärillä olevaa maailmaa, mutta mikäli tietoisuus ei ole merkittävästi järkkynyt, on tärkeää osoittaa, että henkilöstä välitetään ja häntä rakastetaan. Jos iäkäs henkilö tai kuolemansairas on saattohoidossa tai sairaalassa, on nähtävä vaivaa ja uhrattava aikaa, jotta voimme olla läsnä henkilön viimeisillä elinviikkoina tai kuukausina.

Kuolemasta ei tarvitse puhua

Normaalit arjen keskustelun aiheet voivat olla huojentavampia kuin keskustelun siirtäminen sairauteen tai lähestyvään kuolemaan. Osoita läheiselle, että hän on edelleen osa sitä arkea, johon hän ei sairautensa tai ikänsä vuoksi välttämättä kykene enää osallistumaan. Sen lisäksi, että keskustellaan arkisista aiheista, kyseiset hetket voivat olla viimeisiä, jolloin voidaan puhua menneistä murheista tai selvittää asioita, joita koskaan ei ole saatu puhutuksi. Mikäli mieltä on vuosikymmeniä painanut jokin asia, on hyvä tuoda se esille viimeistään nyt, ennen kuin on liian myöhäistä.

Mieti, mitä myönteistä läheisen elämästä voi ammentaa

On hyvä miettiä aiheita kiitokseen, jota voi osoittaa kuolevan henkilön elämäntyöstä tai saavutuksista ja kohdistaa huomio hänen myönteisiin ominaisuuksiinsa. Mieti etukäteen, mitä voisi kuolevaa tekevälle henkilölle sanoa, jotta hän tuntisi olonsa tyytyväisemmäksi elämäänsä ja oloonsa viimeisinä hetkinään. On hyvä asettua henkilön asemaan ja miettiä, minkälaisia asioita mahdollisesti voisi haluta kuulla kyseisenä hetkenä, vaikka ei täysin voisikaan samaistua hänen tilanteeseensa, koska ei ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Siten on mahdollista helpottaa toisen oloa keskittymättä omaan suruun ja tuskaan.

Add Your Comment